Sukuseura

Tervetuloa Nyyssösten Sukuseuraan!

NYYSSÖSTEN SUKUSEURA ry on perustettu Varkaudessa 26.8.2000. Rekisteröityjä jäseniä on tällä hetkellä noin 190. Seura kuuluu Sukuseurojen Keskusliittoon.

Seuran tarkoituksena on luoda yhteenkuuluvuutta suvun jäsenten sekä suvusta ja sukuseurasta kiinnostuneiden kesken, selvittää sukumme alkuperää ja sukuun liittyviä tapahtumia sekä tallentaa sukutietoutta jälkipolville.

Suvun päähaaroja on tutkittu jo vuosikymmenten ajan. Tutkimus, jossa on viime vuosina käytetty myös DNA-analyysejä, osoittaa, että kaikki sukuhaarat yhdistyvät 1400-luvun lopulla Joroisissa eläneeseen Olli Nyyssöseen, joka on siten suvun kantaisä. Sukututkimuksen tuloksia on koottu vuonna 2007 julkaistuun Nyyssösten Suku I -teokseen, josta on otettu jo toinen painos. Sukukirjan toinen osa, Nyyssösten Suku II, julkaistiin Joroisten sukujuhlassa 2.7.2016.
Sukuseura on aloittanut julkaisusarjan, jonka kaksi ensimmäistä teosta ovat Heikki Nyyssösen ”Karismaattinen ystäväni Vilhelm Vilén sekä muita ihmisiä ja ilmiöitä” (2018) ja ”Paavo Nyyssönen muistelee menneitä – Suonenjoelta Sahalinin saarelle” (2019).

Sukujuhlaan on kokoonnuttu vuosien saatossa monta kertaa, viimeksi 6.8.2022 Sorsakoskella. Vuonna 2004 Suonenjoella pidetyn juhlan yhteydessä paljastettiin suvun kantaisälle Olli Nyyssöselle omistettu muistolaatta. Muistolaatta sijaitsee Ollin oletetuilla kotikonnuilla Joroisten Savuniemessä.

Nyyssösten Sukuseura julkaisee 2–3 kertaa vuodessa ilmestyvää tiedote-lehteä, joka lähetetään rekisteröidyille jäsenille ja seuran tukijoille. Seuralla on myös kotisivut osoitteessa www.nyyssonen.info. Nyyssösten Sukuseuralla on myös kaikille avoin Facebook-sivusto.

Sukuseuralla on myytävänä sukuseuran vaakunalla varustettuja tuotteita. Tarkemmat tiedot tuotteista löytyvät seuran kotisivuilta. Mikäli haluat lisätietoja omasta sukuhaarastasi, voit ottaa yhteyttä Ari Kankkuseen sähköpostilla ari.kankkunen(at)saunalahti.fi. Tietoja luovutetaan erillistä korvausta vastaan. Sukua koskevan informaation saaminen edellyttää seuran jäsenyyttä.

Seuran jäseneksi voi liittyä seuramme kotisivujen kautta tai ottamalla yhteyttä seuramme sihteeriin Pirjo Nyyssöseen  sähköpostilla pirjo.nyyssonen(at)outlook.com. Jäsenmaksu vuodessa on 25 euroa / samassa osoitteessa asuva perhekunta. Uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan toimintaan.

Heidi Markkanen
hallituksen puheenjohtaja
sähköposti: heidi.markkanen(at)nyyssonen.info