Viides sukujuhla ja sukukokous Karttulassa vuonna 2013

Heikki Nyyssönen

Viime heinäkuun kuudentena, Runon ja Suven ja Eino Leinon päivänä, Nyyssösten sukuseura vietti 5. sukujuhlaansa kalakukkokaupunki Kuopioon nykyisin kuuluvan Karttulan Syvänniemellä. Juhlapaikkana oli suurliikemies Herman Saastamoisen alun perin navetaksi rakennuttama jykevä kivirakennus, Hermannitalo, joka nykyään toimii kokous- ja harrastustilana sekä kesäteatterina. Syvänniemen luonnonkaunis miljöö tarjosi juhlalle upeat puitteet.

Edellisen illan ja yön sateinen ja tuulinen sää vaihtui juhlapäivänä kesäiseksi pilvipoudaksi, ja puolilta päivin saimme jo nauttia ihanasta auringonpaisteesta. Aamuyhdeksältä Hermannitalon iso sali alkoi vähitellen täyttyä juhlavieraista. Ensimmäinen ”ohjelmanumero” oli perinteinen aamukahvi, jota ilman minkään sukujuhlan ei voi ajatellakaan alkavan. Lupsakoilla oekeilla immeisillä juttu luistaa aikaisin aamullakin, mutta kuten tunnettua kahvi avaa kaikki mahdolliset ”tunnelukot” ja kirvoittaa lopullisesti jopa poikkeusyksilöidenkin eli harvakseen huastelevienkin kielenkannat. Siinä seurustellessa ja kuulumisia vaihtaessa lyötiin sukujuhlaan miellyttävän yhdessäolon ensi tahdit.

Juhlan päänäyttämönä oli Hermannitalon 300-paikkainen auditoriotyyppinen teatterisali, jossa duo Seppo Rissanen jo viritteli instrumenttejaan. Sepon ja Olli Vehviläisen musiikista saimme nauttia moneen otteeseen juhlan aikana. Muistissa on mm. Sepon herkästi esittämä Einon Leinon sanoihin sävelletty Elegia.

Minuuttiaikataululla suunnitellun ohjelman luotsaaminen ohi mahdollisten karikoiden on vaativa tehtävä, mutta Pertti Nyyssönen (Suonenjoki) hoiti sen mallikkaasti. Yhdessä lauletun Savolaisten laulun jälkeen Pertti toivotti juhlaväen tervetulleeksi, minkä jälkeen minun tehtävänäni oli suorittaa juhlan virallinen avaus.

Näiden alkuseremonioiden jälkeen estradille astui ensimmäinen juhlapuhuja, Erkki Taarasti Syvänniemen kyläyhdistyksestä. Erkki toimii oppaana ja tarinoijana Syvänniemen historiakierroksella ja oli siten juuri oikea henkilö valottamaan Syvänniemen ja laajemminkin koko Karttulan värikästä menneisyyttä. Vielä noin sata vuotta sitten Syvänniemellä oli vilkas tehdasyhdyskunta keskuksenaan yksi aikakautensa suurimmista lankarullatehtaista. Rullatehdas ja muut alueella toimineet tehdaslaitokset kuten rautaruukki ja höyrysaha antoivat työtä ja toimeentuloa myös monelle Karttulan Nyyssöselle. Erkin mukaansa tempaava esitys vei meidät mielessämme pikakierrokselle Syvänniemen kiehtovalla historiapolulla.

Erkin päätettyä esityksensä lavan valtasi Savon murremestari Lauri Andersin. Lauri esitti jäljittelemättömään tapaansa kolme hauskaa murrejuttua. Niitä kuunnellessa tuli ajatelleeksi, miltä samat jutut olisivat kuulostaneet esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteella esitettyinä. Voi olla niin, että savolaisten ja pohjalaisten murrejutut eroavat toisistaan myös sisällöltään ja aihepiiriltä. Kyse on kulttuurierosta.

Vielä ennen lounasta kuultiin sukuseuran tutkimusvastaavan Ari Kankkusen (Varkaus) selkeä ja kattava yhteenveto sukututkimustilanteesta ja Nyyssösten II sukukirjan nykyvaiheesta. Uuden sukukirjamme senhetkinen vaikuttavan näköinen versio oli juhlan ajan näytteillä Hermannitalon isossa salissa.

Sanotaan, että armeija marssii vatsallaan, eikä sukujuhlassakaan pitkälle pärjätä ilman lounasta. Sen ja myös kahvitarjoilun toimitti meille lähietäisyydellä sijaitseva maaseutuhotelli Eevantalo, jossa oli tarjolla myös majoitustiloja. Lounaaseen oli varattu runsas tunti, joten aikaa jäi myös myynnissä olleisiin tuotteisiin ja kirjaesittelyihin tutustumiseen.

Iltapäivän ohjelma alkoi dosentti Heino Nyyssösen esitelmällä aiheesta Onko sukunimi rasite? Vastaus tähän kysymykseen on tietysti joissakin tunnetussa esimerkkitapauksissa itsestään selvä. Heino käsitteli kuitenkin aihettaan laajemmin ja liitti sen ylipäätään nimiin ja nimeämisen problematiikkaan. Vaikka esiintyjä olikin tiedemies ja tutkija, yleisö ei missään vaiheessa alkanut liikehtiä levottomasti kelloaan vilkuillen. Päinvastoin. Heinon esitys oli yleistajuinen ja huumorin ja anekdoottien sopivasti maustama.

Auditoriossa pidettiin myös sukuseuran vuosikokous, jossa sääntömääräisten asioiden lisäksi nimettiin kaksi uutta kunniajäsentä ja jaettiin erityisistä ansioista sukuviirit kolmelle henkilölle. Uudet kunniajäsenet ovat Aki Nyyssönen (Savonlinna) ja Heikki Nyyssönen (Oulu). Viirin saivat Kaisa Nurhonen, Kari Kolehmainen ja Eeva Partanen.

Tavanomaisten vuosikokousasioiden ohella esityslistalla oli uuden hallituksen valinta. Tällöin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Esko Nyyssönen (Iittala), varapuheenjohtajaksi Timo Nyyssönen (Hämeenlinna) ja muiksi jäseniksi uudelleen Heidi Markkanen (Espoo), Marianne Sartomaa (Pieksämäki), Ari Kankkunen (Varkaus), Kari Pekka Nyyssönen (Leppävirta) ja Pertti Frisk (Loimaa).

Vuosikokouksesta siirryttiin takaisin isoon saliin nauttimaan kahvi- ja täytekakkutarjoilusta miellyttävän yhdessäolon merkeissä. Kahvituksen jälkeen juhla jatkui vielä teatteriesityksellä.