Heikki Nyyssönen 17.10 2016

Kuopiosta ei voi puhua ilman Puijoa eikä Puijosta ilman Kuopiota. Puijo näkyy kauas ja Puijolta näkee vielä kauemmas. Kuopio sijaitsee Kallaveteen työntyvällä niemellä, jota sanottiin ennen Kuopionniemeksi. Niemen kärjessä on Väinölänniemi, joka toinen Kuopion maamerkeistä. Nimi johtuu siitä, että niemessä sijaitsi sen niminen ravintola. Ravintolan rakennutti vuonna 1861 M. Dahlström, entisen hautausurakoitsijan virkatontille. Ravintola Väinölää tunnetumpi on Peräniemen Kasino. Se ei nimestään huolimatta ollut rahapelejä varten, vaan vieressä sijainneen kylpylälaitoksen käyttäjille. He nauttivat lähinnä kivennäisvesiä. Kylpylä purettiin vuonna 1929 ja Kasinosta tuli kesäravintola, Kuopion silmäätekevien suosima illanviettopaikka. Kivennäisvedet vaihtuivat viskiin ja konjakkiin.

Heti Väinölänniemelle saapuessaan kävelijä kohtaa juoksijaa esittävän patsaan. Hannes Kolehmainen siinä kirmaa keskellä kaunista puistoa säädyllisesti juoksuhousut jalassaan. ”Hymyilevä Hannes” syntyi Kuopiossa, mutta teki suurimmat urotyönsä helsinkiläisseuroissa. Myös ”Paavo Suuri” nähtiin Väinölänniemellä, jossa on ollut stadion vuodesta 1923 lähtien. Nurmi juoksi Kuopiossa kaksi maailmanennätystäkin, toisen 2000 metrillä ja toisen kymppitonnilla. Monet muutkin Suomen yleisurheilun huippunimet on Väinölänniemellä nähty. Eräs heistä on Tapio Rautavaara, joka Lontoon kisoissa kultamitalin voitettuaan kiersi Suomea ja pistäytyi myös Kuopiossa. Olin paikalla, kun Tapsa heitti näytösluontoisesti ”keppiä” muutamia kertoja, kaivoi sitten esiin kitaransa ja laulaa luikautti muutaman hittinsä, joihin kuului itseoikeutetusti ”Reissumies ja kissa”. Muistattehan ensimmäisen säkeistön: ”On iltamyöhä taipaleella muuan reissumies, hän viheltelee kulkeissaan.  Hän mistä tulee minne menee taivas yksin ties, on musta kissa seuranaan.” Se on Rautavaaran tunnetuimpia kappaleita – biisejä, kuten nykyään kuuluu sanoa. Vänärin stadionilla ei kilpailtu vain kesäisin. Kyllä siellä talvellakin urheiltiin, vaikka ei yhtä paljon. Muistan yhdet EM-tason luistelukilpailut, joita me pikkupojat seurasimme innostuneesti. Eniten hurrasimme eräälle puolalaisluistelijattarelle, jonka etunimi oli Nadja. Tai ehkä sittenkin Jekaterina. Väinölänniemen stadionilla pelattiin myös jalkapalloa. Tennistä varten on oma kenttänsä. Olen itsekin sillä pallotellut. Minusta ja Reino Nyyssösestä ei tietenkään voi puhua samana päivänä.

Siirrytään pallopeleistä moottoripyöräurheiluun. Kaikki muistavat Eläintarhanajot, joita järjestettiin 1932 – 1963 välisenä aikana Helsingin Eläintarhassa, Äitienpäivänä. Se oli kansanjuhla. Ajettiin sekä autoilla että moottoripyörillä. Moottoripyöräluokassa suuria voittajia olivat mm. Raine Lampinen ja Walter Bergström.

Minulla ei ole koskaan ollut moottoripyörää. Mopedin selässä olen istunut vain kerran. Kaikki alkoi hyvin. Sain pyörän käyntiin ja lähdin liikkeelle. Vauhti kiihtyi, talon nurkka lähestyi uhkaavasti. Ohjaus ei totellut enkä saanut pyörää pysähtymään! Suljin silmäni. Hyvästi elämä!  Viime hetkellä löysin jarrun. Henkikulta säästyi. Tragedia iski Eläintarhan ajoissa. Vuonna 1962 menehtyi yksi moottoripyöräilijä ja yksi toimitsija. Hän oli väärässä paikassa väärään aikaan. Se Eläintarhan ajoista. Palataan Väinölänniemelle. Sielläkin on ajettu moottoripyörillä kilpaa, ensi kerran vuonna 1949. Me pikkupojat olimme tietysti paikalla. Olimme aina paikalla, kun jotain merkittävää tapahtui. Ja monesti muulloinkin. Kilpailijat kaasuttelivat Vänärin sorateillä ja yleisö hurrasi. Radan varrella oli tuhansia ihmisiä. Vahva bensan katku leijui ilmassa. Tunnen sen vieläkin sieraimissani. Mukana oli myös Walter Bergström, joka oli edellisenä vuonna voittanut tukun kotimaisia kilpailuja. Bergström ajoi tapansa mukaan Nortonilla mustassa nahkapuvussa. Ja voitti, tietenkin. Väinölänniemen ajot järjestettiin kaikkiaan 24 kertaa. Vain vuosi 1970 oli välivuosi. Viimeisen kerran bensa kärysi vuonna 1973.

Nyt on vuosi 2016. Olen taas Vänärillä. Katselen vanhoja paikkoja. Tuossa Tapsa meitä viihdytti, tuossa Bergström otti hienosti kurvan. Tuolla uimme, tuossa ongimme. Lähtiessä sanon Hannekselle hyvästi. ”Ei hyvästi, vaan näkemiin!” sanoo Hannes. Ja hymyilee.