Isän kanssa Joensuussa – vai olikohan se sittenkin Kajaanissa?
Heikki Nyyssönen 16.11.2008
Isäni Arvi Nyyssönen ajoi kuorma-autoa Kuopiossa. Ajokkina hänellä oli ”engelsmannin Voorti” eli Ford Sussex. Sitä sanottiin Sussetiksi. Näitä autoja tuotiin Suomeen sodan jälkeisinä vuosina 1945–1946.
Sussetillaan isä kuljetti vuosien saatossa mm. kaikenlaista puutavaraa kuten halkoja, pöllejä, rullatehtaalta jääneitä kuruja, huonekaluja jne. Sairaalan pyykkiäkin isä ajoi yhdessä vaiheessa ja Kuopion herrojen muuttokuormia ja paljon muuta. Parissa vuosikymmenessä kilometrejä kertyi mittariin yli miljoona. Isä sai Ford-yhtiöltä kultakellon ja vanha sussetti – josta oli tullut Kuopiossa eräänlainen julkkis – siirtyi vihdoin viimein ansaitulle eläkkeelle, kenties peräti kuorma-autojen taivaaseen.
Isän sussettiin liittyy mm. seuraava pikku tarina, joka on 1940-luvun lopulta, jolloin olin itse noin 10-vuotias.
Tarinan päähenkilöt ovat isä, sussetti ja … Aulis Rytkönen. Kaksi ensin mainittua on jo esitelty, esittelen kaiken varalta myös Rytkösen, vaikka hän ei ehkä esittelyä kaipaakaan.
Taavi Aulis Rytkönen syntyi 5. tammikuuta 1929 Karttulassa – missä sivumennen sanoen ovat myös omat sukujuureni. Rytkösen perhe muutti sitten pian Auliksen syntymän jälkeen Kuopioon.
Kuopiossa, tunnetussa jalkapallokaupungissa, Auliksen poikkeukselliset pelaajan lahjat pantiin pian merkille. Varsinainen peliura alkoi KuPS:in riveissä, ja vuonna 1948, 19-vuotiaana, Aulis – eli kuopiolaisittain ”Aalis” – pelasi ensimmäisen maaottelunsa. Siinä vaiheessa pallotaituri oli jo Kuopion kaikkien pikkupoikien suuri sankari.
Loppu onkin sitten niin sanotusti historiaa. Rytkönen loi komean ammattilaisuran Ranskan Toulousessa, toimi Suomeen palattuaan valmentajana jne.
Sitten itse tarinaan. Suomi oli 1940-luvulla kuorma-autojen maa. Linja-autoliikenne oli sodan jälkeen elpymässä, mutta linjureita ei riittänyt joka lähtöön ja isäkin sai siinä sivussa hoidella myös henkilökuljetuksia. Kerran kyyditettävänä oli KuPS:in joukkue, mukaan luettuna itse Aulis Rytkönen. Varmaan arvaatte, kuka myös halusi päästä kyytiin!
Sussetti ei ollut kovin iso auto eikä sitä ollut tietenkään suunniteltu henkilökuljetuksiin. Koppiin mahtui kuljettajan lisäksi yksi aikuinen matkustaja ja hyvällä tahdolla vielä yksi lapsikin, eli tässä tapauksessa allekirjoittanut. Kuormurin lava oli normaalikokoinen, mutta on siitä huolimatta pieni ihme, että sille mahtui 11-miehinen jalkapallojoukkue huoltajineen päivineen! Paljaalla lavalla he eivät sentään joutuneet kököttelemään, vaan istuttavina olivat puupenkit, isän itse tekemät ja taatusti pehmustamattomat.
Sussetin moottorin tilavuutta en muista, mutta hevosvoimia lienee ollut kokonaista 86.
Matka suuntautui tällä kertaa joko Kajaaniin – tai Joensuuhun … Joka tapauksessa ajettavaa oli sillä lastilla ja silloisilla teillä kyllä ihan tarpeeksi. Istuin siis ohjaamossa isän ja joukkueen johtajan kanssa. Miehet vaihtoivat jonkun sanan silloin tällöin, mutta mitenkään vilkkaaksi keskustelua en menisi sanomaan. Lapsen kuului sellaisissa tilanteissa puhua vain, jos jotakin kysyttiin, joten olin enimmäkseen vaiti.
Kulku oli varsin verkkaista, etenkin ylämäissä. Kun Sussetti yhdessä mäessä kiskoi painavaa kuormaansa – hitaasti mutta varmasti – joukkueen johtaja intoutui kehumaan, että ”kylläpä tämä aato jaksaa hyvin vettää!” Oli varmaan helpottunut, kun päästiin kuin päästiinkin mäen päälle. Syrjäsilmällä näin, että isä oli kehuista hyvillään.
Matka meni muistaakseni suuremmitta kommelluksitta. Perillä Kajjjaanissa – tai Joensuussa – seurasin silmät pyöreinä kupsilaisten harjoituksia ennen varsinaista ottelua. Miehet pompottelivat palloa ilmassa, siirrelleen sitä toinen toisilleen. Rytkönen oli pallottelussa ihan omaa luokkaansa. Pallo totteli mestaria kuuliaisesti. Sama toistui sitten itse pelissä. ”Aalis” osasi tarvittaessa olla otteissaan hyvinkin suoraviivainen, mutta hän osasi myös ”naattia”. Palloa oli aivan turha yrittääkään häneltä riistää. Kaikki riistoyritykset torjuttiin taitavilla harhautuksilla. Ottelussa oli monta hyvää tilannetta, mutta varsinainen kohokohta koettiin, kun Rytkönen yllätti vastapuolen maalivahdin täysin laukaisemalla pallon tarkasti maalin yläkulmaan – puolivälistä kenttää ja kantapääpotkulla!
Illalla kokoonnuttiin yhteiselle aterialle hotellin ravintolaan. Tapaus taisi olla ensimmäinen kerta minun elämässäni, ja kaiken kukkuraksi sain istua samaan pöytään suuren idolini kanssa! Ruokakin oli minulle harvinaista herkkua – sipulipihviä eli samaa, mitä Kalle-Kustaa Korkin kaveri Pekka Lipponen pisteli Outsiderin tarinoissa poskeensa, näkäräisten kera. Tunnelma oli, ainakin mitä minuun tulee, sanoinkuvaamaton ja suorastaan harras.
Kun sitten ruokailun päätyttyä muu seurue oli jo nousemassa pöydästä, jäin vielä paikalleni ja vaikkei mitään ollut kysyttykään, ristin käteni ja kiitin ääneen Taivaanisää ruuasta. Hetkisen oli aivan hiljaista. Sitten joukkueen johtaja ajatteli, että jotain kai tässä olisi vielä sanottava ja lausui: ”Niin, kiitos vuan kaekille ja hyvvee yötä!”
Joukkue yöpyi hotellissa. Minä kapusin isän kanssa Sussetin lavalle. Panimme pikku hiljaa maate. Se oli hauska päivä!
Arvi Nyyssönen ja hänen kuorma-autonsa Ford Sussex.
Kuva Heikki Nyyssönen.