Paavo Nyyssönen, Vantaa

Isoisäni Ville Nyyssönen, joka oli syntynyt 17.11.1880, jätti jälkeensä yhden ruplan setelin. Tästä rahasta hän kertoi (kun kerran kyselin häneltä), minkä vuoksi hän säilyttää näin vanhaa rahaa, kun sillä ei ole mitään arvoa. Hän kertoi, että se seteli on hänen ensimmäinen tienaamansa raha.

Setelin hän oli saanut isältään (Juholta s. 1842) ollessaan isänsä mukana tukinajossa Suonenjoen Sydänmaalla. Tukit oli kaadettu silloiselta Hackmanin salolta, Kaislasen ja Joutsenlammen ympäristöstä. Vuosiluvuksi hän muisteli vuotta 1892. Hongat oli kaadettu kirveellä hangen päältä ja katkottu myös kirvespelillä. Ajo oli tapahtunut yhdellä reellä niin, että tyvitukki lepäsi reessä ja latvaosa kynti maata. Yksi hevoskuorma käsitti yhden tukin.

Puut kuljetettiin talvella Kolunpohja-nimisen järven rantaan, josta ne sitten uitettiin kevättulvan aikana pienen puron kautta Kutu-jokeen. Vesireitit yhtyvät ns. Ala-Kolunpohjassa Pajusalmessa. Kun katselee kyseistä puroa, täytyy ihmetellä, että niinkin järeät tukit ovat kulkeneet uomassa, joka on kapeimmillaan noin metrin levyinen.

Kyseisestä metsänhakkuusta on vielä näihinkin päiviin säilynyt muutamia tervaskantoja. Kantoja hävitettiin heti sotien jälkeen suuret määrät, räjäyttämällä juurakot kantopommeilla irti maasta ja halkomalla tervan raaka-aineeksi. Lisäksi myöhemmissä metsänhakkuissa kannot kelpasivat ns. tulipuiksi. Niitä tarvitsivat sen ajan metsurit nuotiopuina, lähinnä ruokatauon lämmittelyä varten.

Hän kertoi myös, että he olivat majoitettuna Tulilahdessa ns. Heikin mökissä. Mökki sijaitsi nykyisen Tulilahden talon pohjoispuolella, niin kutsutulla Heikinkankaalla. Hevosille oli rakennettu tuohesta ja havuista katos, jossa ne viettivät yönsä.

Voi vain kuvitella kuinka pitkä yö eläimillä oli niiden värjötellessä 20–30 asteen pakkasessa melkein taivasalla. No se oli sitä aikaa. Nykyisin hevoset ja metsurit korvaavat monitoimikoneet, joilla ei ole tunteita. Onneksi!

Olen säilyttänyt kyseisen ruplan omaan arkistooni, jossa on myös muuta vanhanajan rekvisiittaa mm. lääkereseptejä, torpan vuokra- ja ostosopimuksia.