Meitä on moneksi
Heikki Nyyssönen, Oulu
Brittein saarilta kuuluu kummia: oudoiksi ja naurettaviksi mielletyt sukunimet ovat vähentyneet 75 prosenttia vuosisadassa. Epäsuosioon on joutunut mm. Gay, joka tarkoitti alun perin iloluontoista, mutta sittemmin myös homppelia. Myös Shufflebottom eli laahustava takamus on harvinaistunut. Kyseinen ominaisuus sen sijaan on saattanut jopa jonkin verran yleistyä.
Miten sitten meillä? Vastaavia tilastoja ei ole, mutta kummallisia nimiä kyllä löytyy. Sellaisiksi lienevät luettavissa mm. Romu 237 kpl, Koukku 251 kpl, Kapiainen 209 kpl, Kiero 72 kpl, Pulska 108 kpl jne. Pellejäkin on muutama. (Tiedot ovat Väestörekisterikeskuksesta.) Rehti 17 kpl ja Raitis 59 kpl ovat mukavamman kuuloisia.
Paria seikkaa on hyvä korostaa. Ensinnäkin on selvää, ettei nimi miestä (tai naista) pahenna. Ja toiseksi, erisnimi ei kolahda samalla tavalla kuin jokin muu vastaava ilmaus – Hikipää (52 kpl) ei nimenä herätä niin voimakkaita tunteita kuin esim. hiki päässä.
Ei nimi kuitenkaan aivan yhdentekeväkään ole. Sehän on käyntikortti, joka luo nimen kantajasta jonkin ensivaikutelman – myönteisen, kielteisen tai ihan neutraalin. Suomen sukunimien top ten, johon kuuluvat mm. Virtanen, Korhonen, Mäkinen, Nieminen, taitaa olla sävyltään nimenomaan neutraali.
Entä Nyyssönen? Miltä se kuulostaa esim. hämäläisen korvissa? Kun olin ensi treffeillä Mansen kupeesta kotoisin olevan vaimoni kanssa, en kertonut heti nimeäni. Näytin sen sijaan lehtikuvaa, jossa oli lisäkseni eräs luokkatoverini. Kuvaan liittyi juttu, jossa mainittiin molempien nimet, Nyyssönen ja Hakkarainen. Kerroin, kumpi olin. Vaimoni ei kommentoinut silloin, mutta jälkeenpäin hän on sanonut olleensa huojentunut, etten sentään ollut se Hakkarainen.
Neutraali tai kielteinenkin nimi voi saada jopa suoranaisen sädekehän, jos se liittyy johonkin ”kivaan” asiaan. Ajatellaanpa vaikka nimeä Pimiä (282 kpl). Tokkopa kukaan pitää suosikkijuontaja Vappu Pimiää minään ”pimeänä” tyyppinä.
Nykyajan hassutuksia on ns. tangonimi, jolla voi kuulemma uskottavasti esiintyä Tangomarkkinoilla. Heikki Nyyssösestä tulee Juhani Voutilainen. Niin kutsutun aikuisviihteen puolelle menee pornonimi, mikä saadaan yhdistämällä etunimeen kotikadun nimen alkuosa, esim. Heikki Taskila.
Todettakoon kuitenkin, että kumpikin edellä mainituista elämänalueista on jäänyt allekirjoittaneelle aika lailla vieraaksi, ainakin toistaiseksi.
Oma lukunsa on sitten sana nimimies (jota ei tietenkään pidä sekoittaa nimismieheen). Jossain jalkapallojoukkueessa voi olla nimimiehiä – pelaajia, joilla ei ole vain nimi, vaan myös ja ennen kaikkea nimeä.
Sanassa nimismies ei muuten etuliitteellä nimis- ole mitään tekemistä suomen sanan nimi kanssa. Se tulee ruotsin kielen sanasta nämndeman, nimetty mies. Se ei kylläkään tarkoita nimismiestä, vaan lautamiestä!
Kun alkuun päästiin, niin sekoitetaan pakkaa vielä vähän. Herastuomarilla ei ole mitään tekemistä heran tai herran kanssa. Alkuosa heras- tulee ruotsin sanasta härad, kihlakunta. Herastuomari ei kuitenkaan ole kihlakunnantuomari eikä minkään muunkaan valtakunnan tuomari. Se on arvonimi, joka voidaan myöntää ansioista käräjäoikeuden lautamiehelle.
Taisi kehä umpeutua. Oudoiksi ja naurettaviksi mielletyistä nimistä päästiin lopulta arvonimiin! |
 |