Tarinat
Nyyssösten Sukuseura ry
   

 

Suvun tarinoita

Isoisän ensimmäinen tienesti
Isän kanssa reissussa
Kotirannan kalareissuista
Kun itse UKK kuulusteli Kalle Nyyssöstä
Kunnon maalari
Kutunakan hauta
Kylän ensimmäinen traktori
Lapsia palanut
Metsänhoitoa
Selkkaus mustalaisten kanssa
Sotavanki Pekka Fetoroff
Suomen sota 1808-1809 Varrashongan mäki
Täpäriä tilanteita
Väärässä paikassa väärään aikaan

Pakinat

Ajan kuva
Arvot mekin ansaitsemme
Guru
Kantaisän isä
Korvike on kystä!
Kotimaani ompi Savo
Lyskä
Meitä on moneksi
Missä jono, siellä ongelma
Muistin Poro-Joopen
Onko nimi enne?
Solveigin laulu
Suku kielessä ja mielessä
Sukulaisten bongaamisen vaikeudesta
Tikusta asiaa

Perinnetietous

Isoisän reumanhoitolääkkeet
Kotirannan mummin lakkakiisseli
Luumädän lääke
Riisitaudin hoito
Rojuhaude

Kotimaani ompi Savo
Heikki Nyyssönen, Oulu

On kiehtovaa kuvitella, millainen 1500-luvulla eläneiden esivanhempiemme maailma oikein oli. Se on kiehtovaa, mutta ei kovin helppoa. Kuvitelmissaan voi helposti mennä metsään. Toisaalta metsään on mentäväkin, olivathan varhaiset esivanhempamme metsäläisiä. Sanan parhaassa merkityksessä.

Aloitetaanpa muinaisesta Savosta, joka oli osa muinaista Karjalaa. Savo oli aluksi Savilahti, ruotsiksi Savolax. Se oli nykyisen Mikkelin seutua. Savilahti on Saimaan luoteisin lahti.

Alun perin Savilahdella oli hämäläistä väestöä. Seutuhan on maantieteellisesti osa lounaista Hämettä. Savo alkoi muodostua Savilahdelle suuntautuneen karjalaisaallon myötä.

Savilahti eli Mikkeli oli Pähkinäsaaren rauhaan (1323) asti ortodoksinen pogosta ja kuului Novgorodin Venäjään. Rauhanteossa Savilahti siirtyi Venäjältä Ruotsille ja niin Savo erosi lopullisesti Karjalasta. Raja vedettiin Karjalan kannakselta viistosti Pohjanlahteen.

Savilahdesta kasvoi noin vuosisadan kuluessa Suur-Savo, jonka hallintokeskus oli Olavinlinna. Suur-Savon muodostivat noin vuonna 1480 Mikkeli, Juva ja Sääminki. Näihin aikoihin tulee myös Nyyssösten kantaisä kuvaan mukaan. Se tapahtui Juvalla, tarkemmin sanottuna Juvan suurpitäjästä myöhemmin erotetussa Joroisissa.

Ilmeisesti samoja Nyyssösiä eli samoihin aikoihin myös toisella puolen Juvaa, Säämingissä.

1500-luvun jälkipuoliskolla perustettiin Pieksämäen kirkkopitäjä, ”seitsemän lasta synnyttänyt Sisä-Savon äiti”. Sen laajalla alueella on syntynyt monta Nyyssöstä.

Tähän edellä kerrottuun verrattuna 1500-luvulla eläneiden esivanhempiemme maailmankuva oli varmasti hyvin suppea. Mitä he ylipäänsä tiesivät maailmasta? Oliko heillä selvää heimoidentiteettiä? Tunsivatko he olevansa savolaisia? Tai kuuluvansa tiettyyn sukuun? Tai tiettyyn kyläyhteisöön? Kokivatko he olevansa Ruotsin kruunun alamaisia? Millainen oli heidän ajatusmaailmansa? Entä suhteensa uskontoon?

Tässä ei edes yritetä vastata kaikkiin näihin kysymyksiin. Loppukin olisi arvailua. Kysymys uskonnosta on kuitenkin varsin mielenkiintoinen ja sitä voi tässä lyhyesti käsitellä.

Uskonpuhdistus Ruotsin valtakunnassa ja siihen kuuluneessa ”Itämaassa” eli silloisessa Suomessa toteutettiin vuodesta 1527 alkaen. Suomessa Lutherin oppia juurrutti etenkin Mikael Agricola, suomen kielen isä. Kansan pariin oppi levisi kuitenkin verkkaisesti. Pohjallahan oli sekä Venäjän vallan aikainen ortodoksisuus että Ruotsiin liittämisen mukana tullut roomalaiskatolisuus, mutta ehkä ennen kaikkea esivanhemmilta periytyneet kansanuskomukset, jotka muissakin suhteissa värittivät ihmisten kuvaa maailmasta ja sen synnystä. Agricola joutui itsekin toteamaan, että vanhat pakanajumalat elivät vielä ihmisten mielissä. Ne muistuttavat olemassaolostaan tänäkin päivänä. Ukon ilmassa on viittaus ylijumala Ukkoon. Onkimies tuntee sanonnan ”Anna, Ahti, ahvenia”. Tapio oli metsän jumala tai kuningas, niin kuin Tapiolassa jne. Jumalten vastapainona pirulla eli paholaisella oli Savon esikristillisessä kansanuskossa keskeinen asema. Seinillehän sitä vieläkin maalataan.

Savolaisilla oli myös omat tietäjänsä ja parantajansa, joita pidettiin suuressa arvossa. Haltioihinkin uskottiin. Loitsut ovat tärkeä savolaisten perinteen laji. Näistä asioista on laaja katsaus erinomaisessa Savo ja sen kansa -teoksessa (toim. Riitta Räsänen, 2008).

Vaikka mitään varmaa asiasta ei voi sanoakaan, voi otaksua, että sukumme kantaisien uskontoon, sen verran kun sitä oli, sisältyi ohuen kristillisyyden lisäksi vielä melkoisesti edellä mainittuja muita uskomuksia. Toisin sanoen he olivat luultavasti paitsi metsäläisiä myös aikamoisia pakanoita, mikä on tietenkin täysin sopusoinnussa tuon ajan yleisen, verrattain primitiivisen elämäntavan ja maailmankuvan kanssa. Toimeentulo ankarissa oloissa vei valtaosin esivanhempiemme voimat ja ympäröivä maailma tuli ajatuksiin vain niinä harvoina hetkinä, joina se jossain muodossa itsestään muistutti. Nykyisen mediatulvan keskellä sitäkin on vaikea kuvitella.

 

 

 

 

 

 

 
               
 
   
           
© Web programming , design & graphics by Jonni