Tarinat
Nyyssösten Sukuseura ry
   

 

Suvun tarinoita

Isoisän ensimmäinen tienesti
Isän kanssa reissussa
Kotirannan kalareissuista
Kun itse UKK kuulusteli Kalle Nyyssöstä
Kunnon maalari
Kutunakan hauta
Kylän ensimmäinen traktori
Lapsia palanut
Metsänhoitoa
Selkkaus mustalaisten kanssa
Sotavanki Pekka Fetoroff
Suomen sota 1808-1809 Varrashongan mäki
Täpäriä tilanteita
Väärässä paikassa väärään aikaan

Pakinat

Ajan kuva
Arvot mekin ansaitsemme
Guru
Kantaisän isä
Korvike on kystä!
Kotimaani ompi Savo
Lyskä
Meitä on moneksi
Missä jono, siellä ongelma
Muistin Poro-Joopen
Onko nimi enne?
Solveigin laulu
Suku kielessä ja mielessä
Sukulaisten bongaamisen vaikeudesta
Tikusta asiaa

Perinnetietous

Isoisän reumanhoitolääkkeet
Kotirannan mummin lakkakiisseli
Luumädän lääke
Riisitaudin hoito
Rojuhaude

Kotirannan kalareissuista
Kari Nyyssösen kertomaa, Sorsakoskella 6.11.2008 (taltioi Kari Pekka Nyyssönen)

Eino Nyyssönen (s. 1886) asui perheineen Kotirannassa, kauniilla paikalla Sorsaveden rannalla. Eino toimi päivätöikseen Sorsakoskella Hackmanin tehtailla muurarimestarina. Kalastus antoi särvintä perheen ruokapöytään ja kalanmyynti toi lisätuloja perheen käyttöön. Sorsakosken tehdastaajamassa kala tekikin hyvin kauppansa.

Syksyaikaan oli jo pimeää, kun Eino ennätti töistä Kotirantaan. Poikansa Kari (s. 1936) oli jo valmistellut kalareissua etukäteen. Muikunverkot olivatkin jo edelliseltä illalta valmiiksi järvessä. Jos oli lisäksi tarkoitus heittää särys- eli harvatverkot, koulupoika Karin tehtävänä oli ottaa verkot valmiiksi lappeelta ja laittaa ne veneeseen odottamaan illan reissua. Kari kertoi, että hän muisti hyvin missä järjestyksessä isä verkot aina heittää ja laittoi ne veneeseen valmiiksi heittojärjestyksen mukaan.

Jos järvellä oli kova tuuli, selän yli mentiin Antros-keskusmoottoriveneellä, jonka perään oli soutuvene kiinnitetty. Tyvenemmässä sitten siirryttiin soutuveneeseen. Jos järvi oli tyynempi, niin lähdettiin rannasta soutaen. Karin tehtävänä oli soutaa ja Eino nosti muikkuverkot järvestä. Vaikka oli jo pimeää, niin järvellä oli aina sen verran valonkajoa, että siellä näki kalastaa.

Einolla oli lähisaaressa paikka, jossa verkoista voitiin irrottaa kalat. Tehtiin nuotio, joka toi valoa, ja sen ääressä oli hyvä välillä lämmitellä kohmettuneita sormia. Eino päästi muikut verkosta toiselta puolen ja Kari toiselta puolen. Kari aina kypsensi muutaman muikun nuotiolla pahimpaan nälkäänsä ja joskus isä-Einokin niitä maistoi. Kun muikut oli päästetty verkosta, niin verkot heitettiin veteen uudelleen odottamaan seuraavaa päivää.

Muikut olivat herkullista ruokaa, varsinkin kun Hilja-emäntä paistoi ne reilussa voissa. Osan muikuista Eino suolasi, jotta ne säilyivät myöhempää käyttöä varten, sillä siihen aikaan ei ollut jääkaappeja tai pakastimia.

Loput muikut Eino vei myytäväksi seuraavana aamuna Sorsakoskelle, jossa jo kylän rouvat odottivat astiat valmiina. Näin Eino pääsi tekemään tiliä jo ennen päivätöiden aloittamista. Töiden jälkeen oli taas vuorossa soutumatka muikkuverkoille ja niin kuvio toistui päivästä toiseen – niin kauan kuin muikku ui verkkoon.

Eino tunsi Sorsaveden kalapaikat kuin omat taskunsa. Harvojaverkkoja heitettäessä tuli varoa, että niitä ei heitetty hakopaikkoihin, sillä niissä verkot repeytyivät kiinni jäädessään. Karin toimiessa soutajana, Eino laski verkot kertoen tarkalleen minne piti soutaa, jotta verkko laskeutui haottomaan paikkaan. Usein haottomat kalapaikat olivat hyvinkin kapeita ja tällöin venettä täytyi soutaa tarkasti oikeaa reittiä Einon ohjeitten mukaan. ”Siinä hommassa oppi kyllä soutamaan”, Kari kertoi.

Talvella Eino ei kalastanut verkolla ollenkaan, mutta kun tammikuun lopussa matikka (made) alkoi kutea, niin toistakymmentä rysää asetettiin kalastamaan. Olikin kova homma hakata jäähän isot avannot noin monelle rysälle. Eino tunsi matikoitten kutupaikat ja oli jo merkinnyt puukepein rysäpaikat ennen jäiden tuloa. Paljon matikoita tulikin ja niitä riitti runsaasti ruokapöytään ja myytäväksi. Matikat säilytettiin lumihangessa, joka toimi pakastimena ja sieltä oli hyvä ottaa kun tarvitsi.

Kari muisti, että yhdellä kalareissulla, jossa Einon mukana oli Unto-poikansa (s. 1929), Unton täytyi kesken rysien katsomisen lähteä hiihtämällä tuomaan osa matikoista Kotirantaan, koska kaloja tuli niin paljon, ettei niitä pystynyt kerralla tuomaan.

Einon poikapuoli Sulo Soininen oli töissä osuuskaupassa Varkaudessa ja vei sinne osan matikoista. Samaan aikaan kaupassa oli käymässä osuuskaupan johtaja Sievinen, joka ihmetteli mistä Sulo oli saanut matikoita. Sulo oli vastannut, että isähän näitä kotipuolessa pyytää, ja ensi sunnuntaina pääsisitte katsomaan itse paikanpäälle. Johtaja tulikin silloin Kotirantaan. Kari kertoi hyvin muistavansa, että johtaja tuli Sorsakosken Tulilahden kautta jäitä myöten komealla Rover-merkkisellä autolla.

Sinä sunnuntaina Eino oli saanut erityisen komeita isoja matikoita. Johtaja oli komeista kaloista niin mielissään, että maksoi Einolle reilusti ylimääräistä. Karin muistin mukaan Einon Sorsavedestä pyytämistään matikoista suurin oli painanut viitisen kiloa.

Eino kalasti tutuilla vesillään Sorsavedellä aivan niin pitkään kuin kykeni.

Sorsaveden kirkkaissa vesissä olivat kuhat hyvin harvinaisia. Eräästä viimeisimmistään, ellei aivan viimeisellä kalamatkallaan, Eino sai saalikseen noin 5-kiloisen komean kuhan. Näin hienosti vedenhaltija kunnioitti vanhan kalamiehen poistumista vesiltään.

Eino Nyyssönen verkoilla.
Kuva Unto Nyyssönen.

 

Johtaja Sievinen ihmettelee Eino Nyyssösen matikkasaalista.
Kuva Unto Nyyssönen.


 

 

 

 

 

 

 
               
 
   
           
© Web programming , design & graphics by Jonni