Tarinat
Nyyssösten Sukuseura ry
   

 

Suvun tarinoita

Isoisän ensimmäinen tienesti
Isän kanssa reissussa
Kotirannan kalareissuista
Kun itse UKK kuulusteli Kalle Nyyssöstä
Kunnon maalari
Kutunakan hauta
Kylän ensimmäinen traktori
Lapsia palanut
Metsänhoitoa
Selkkaus mustalaisten kanssa
Sotavanki Pekka Fetoroff
Suomen sota 1808-1809 Varrashongan mäki
Täpäriä tilanteita
Väärässä paikassa väärään aikaan

Pakinat

Ajan kuva
Arvot mekin ansaitsemme
Guru
Kantaisän isä
Korvike on kystä!
Kotimaani ompi Savo
Lyskä
Meitä on moneksi
Missä jono, siellä ongelma
Muistin Poro-Joopen
Onko nimi enne?
Solveigin laulu
Suku kielessä ja mielessä
Sukulaisten bongaamisen vaikeudesta
Tikusta asiaa

Perinnetietous

Isoisän reumanhoitolääkkeet
Kotirannan mummin lakkakiisseli
Luumädän lääke
Riisitaudin hoito
Rojuhaude

Isoisän reumanhoitolääkkeet
Paavo Nyyssönen, Vantaa 2009

Isoisälläni Ville Nyyssösellä, joka oli syntynyt 17.11.1880 Suonenjoen Lempyyllä Kivelä-nimisellä tilalla, oli tapana valmistaa lääkettä reumaan ja selkä-/ lihasjäykkyyteen.

Tämän taidon hän oli saanut äidiltään Kustaava Jalkaselta (s. 2.9.1850 Lempyyn Lautalassa), joka taas oli saanut tietonsa vanhemmiltaan ja he taas vanhemmiltaan jne.

Isäni Viljo oli merkinnyt muistiin lääkkeen koostumuksen, jonka sain häneltä 1980-luvulla.

Voiteen koostumus oli seuraavanlainen (valmistuserä 3 l = 30 dl):

3/5 osaa (18 dl) sulatettua punaista kärpässientä (sienien tuli olla nuoria)
1/5 osaa (6 dl) ammoniakkia
1/5 osaa (6 dl) linjamenttisekoitusta, jota hän kutsui Nix-linjamentiksi

Kärpässienet isoisä keräsi heti, kun ne olivat puhjenneet varhain syksyllä.

Sienet sullottiin lasipulloihin ja pantiin sulamaan kuumaan uuniin, jossa ne saivat olla niin kauan kun ne pääosin olivat muuttuneet valkoiseksi heraksi. Nesteen hän siivilöi niin tarkkaan, että siihen ei jäänyt juuri kiinteitä hiutaleita – ts. neste oli kirkasta.

Voiteessa olevan ammoniakin (NH3) hän osti muistaakseni apteekista. Ammoniakki oli liuenneena veteen. Nykyisen tiedon mukaan kyseesssä on myrkky, joka liuottaa lukuisia alkuaineita ja epäorgaanisia yhdisteitä. Kyseistä ainetta käytetään nykyisin mm. jäädytyskoneisiin sekä paperinvalkaisuun.

Linjamenttisekoituksesta Ville käytti nimeä NIX. Nimi oli muuttunut seosta tarkoittavasta englanninkielisestä MIX-sanasta. Linjamentissa tarvittavia aineita sai vielä sotien jälkeen apteekista.

Nix-linjamentti koostui seuraavasti (6 dl):

2/10 osaa (1,2 dl) mesiangervoa (apteekista)
2/10 osaa (1,2 dl) siankärsämää (apteekista)
1/10 osaa (0,6 dl) kuismaa (apteekista)
1/10 osaa (0,6 dl) katajanmarjaa (apteekista)
1/10 osaa (0,6 dl) tinjamia (apteekista)
1/10 osaa (0,6 dl) suopursua (keräsi usein itse)
1/10 osaa (0,6 dl) kuivattuja tuomenlehtiä (keräsi usein itse)
loppuosa vettä (0,6 dl)

Katajanmarjat, suopursut ja tuomenlehdet haudutettiin lämpöisessä vedessä, josta siivilöitiin harsokankaalla uute talteen. Apteekkitavarat olivat valmista uutetta.

Voiteen kaikki ainesosat sekoitettiin keskenään. Saatu sekoitus kaadettiin lasipulloihin ja vietiin kellariin tai muuhun viileään paikkaan, jossa niitä käytiin hölskyttelemässä ehkä pari kertaa viikossa noin kahden kuukauden ajan.

Olen tarkastanut voiteen aineet Rautavaaran kirjasta ”Miten luonto parantaa” ja pannut merkille, että ko. aineet löytyvät myös muualla päin Suomea olleista reumanhoitolääkkeistä, joita luonnonparantajat käyttivät – tosin sekoitussuhteet olivat hieman erilaisia.

Kun muistelee hänen mittausmenetelmiään, saattoivat ne heittää niin, että jotakin ainetta meni ehkä tuplamäärä toiseen verrattuna.

Joka tapauksessa voide tuoksui hirveältä. Sitä hierottiin kipeään kohtaan pari kertaa päivässä ja sen jälkeen haudottiin lämpöisellä vesipussilla tai uunin kupeessa, jotta aine imeytyisi paremmin. Muistan käyttäneeni ko. ”tököttiä ” muutaman kerran kipeytyneeseen niskaani. Jos en muista väärin, niin kyllä se auttoi.

Tieto voiteen erinomaisuudesta oli levinnyt koko pitäjän alueelle. Jonain päivänä saattoikin pihaan ilmestyä aivan tuntematon vieras, joka kyseli voidetta. Tavallisesti hän sai pienen pullon voidetta mukaansa sekä suullisen ohjeen kuinka sitä käytetään.

Yleensä ukki ei määrännyt maksua rohdolle, joten useammat jättivät jonkun omasta mielestään sopivan summan rahaa tuvan pöydälle. Muistelen, että kyseinen roppi loppui jo kevättalvella, vaikka sitä oli valmistettu useampi 0,75 litran pullo.

Aineen koostumuksesta päätellen oli kyseessä todellinen myrkky, jota tämän hetken tietämyksen mukaan saisi käsitellä vain kaasunaamarit päässä. Puhumattakaan, että sitä hierottaisiin ihoon! Muistelen, että isäni Viljo Nyyssönen valmisti rohtoa muutaman erän samalla reseptillä – ja menestys oli taattu.

Olen tallentanut isältä myös luumädän lääkkeen sekä hauteen, jolla hoidettiin kriisitautia (riisitautia), niin kuin sitä kutsuttiin kansankielellä.

Muistelen, että vanhan ajan ihmisillä oli kaapissa lääkkeinä mm. kanferitippoja, valeriaanan tippoja, hota-linjamenttia ja thymolisspriitä. Viimeksi mainitulla hoidettiin ruhjeita ja haavoja. Thymolisspriillä hävisi näärännäpyt ihosta, jos sillä voiteli näppyä kerran pari päivässä noin kahden viikon ajan. Tänä päivänä ei sprii-sekotteita saa apteekista ilman reseptiä eikä myöskään lääkärin antamalla reseptillä, sillä nykyajan lääkkeet apteekin hyllyllä on valmiiksi sekoitettu tehtaassa.

Varmoja entisajan lääkkeitä oli sauna, terva ja viina. Jos ne eivät auttaneet, oli kuolema lähellä. Näin uskottiin silloin.

 

 

 

 

 

 

 
               
 
   
           
© Web programming , design & graphics by Jonni