Tarinat
Nyyssösten Sukuseura ry
   

 

Suvun tarinoita

Isoisän ensimmäinen tienesti
Isän kanssa reissussa
Kotirannan kalareissuista
Kun itse UKK kuulusteli Kalle Nyyssöstä
Kunnon maalari
Kutunakan hauta
Kylän ensimmäinen traktori
Lapsia palanut
Metsänhoitoa
Selkkaus mustalaisten kanssa
Sotavanki Pekka Fetoroff
Suomen sota 1808-1809 Varrashongan mäki
Täpäriä tilanteita
Väärässä paikassa väärään aikaan

Pakinat

Ajan kuva
Arvot mekin ansaitsemme
Guru
Kantaisän isä
Korvike on kystä!
Kotimaani ompi Savo
Lyskä
Meitä on moneksi
Missä jono, siellä ongelma
Muistin Poro-Joopen
Onko nimi enne?
Solveigin laulu
Suku kielessä ja mielessä
Sukulaisten bongaamisen vaikeudesta
Tikusta asiaa

Perinnetietous

Isoisän reumanhoitolääkkeet
Kotirannan mummin lakkakiisseli
Luumädän lääke
Riisitaudin hoito
Rojuhaude

Kutunakan hauta
Paavo Nyyssönen, Vantaa

Wilhelm (Ville) Nyyssösen (s. 17.11.1880) ja isoäitini Anna Lovisa Vepsäläisen kertomaa 1800-luvulta. Osa jutuista on myös minun omia muistelmiani lapsuuteni ajoilta Lempyyltä.

Suonenjoen vanhan hautausmaan itänurkassa – aivan kiviaidan vieressä – oli pieni kiviröykkiö, josta kasvoi jokunen pieni pihlaja. Ollessani pieni poika, kuljin isoäitini Anna Lovisan kanssa kyseisellä hautausmaalla. Tällöin isoäitini kertoi kiviröykkiöön liittyvän tositarinan:

Sydänmaan kylässä, talossa numero 5, joka nykyisin tunnetaan Jaakkola-nimisenä talona, asui isäntä Enok Hyvärinen (sukutaulu 172). Hän oli kuitenkin iskenyt silmänsä naapurin tyttöön ja halusi mennä hänen kanssaan naimisiin. Mutta sehän ei käynyt siihen aikaan päinsä, koska avioeroa ei tunnettu. Enok päätti kuitenkin päästä eroon vaimostaan ja palkkasi Kustaa Koivunen -nimisen miehen murhaamaan hänet.

Suunnitelma pistettiin toimeksi. Emäntä lähetettiin tekaistulle asialle entiseen kotiinsa Airakselan Viita-aho-nimiseen taloon. Emäntä lähti matkaan soutaen yli Kutujärven ja sieltä metsätaipaleen kautta Airakselaan. Metsätaipaleella Kustaa vaani emäntää ja ampui häntä suusta ladattavalla rihlalla. Mutta kävi niin huonosti, että luoti ei osunut emäntään, ja hän pääsi ehjin nahoin kotiinsa.

Kotonaan emäntä kertoi, että häntä ammuttiin Kutun takana korvessa. ”Ja se ol meijän Ienokin tussar, minä tunsin sen iänestä.” Tällöin emännän vanhemmat totesivat, että hänen on parasta jäädä yöksi ja isä lähtee huomenna saattamaan. Tähän emäntä totesi, että vene pitää viedä tänään takaisin, koska sillä lähdetään vielä kalaan järvelle. Emäntä läksi takaisin kotiinsa ilman saattomiestä. Tällöin murhaaja iski uudelleen ja nyt hän ei epäonnistunut. Peittääkseen tekonsa Kustaa ja Enok raahasivat emännän ruumiin järveen ja upottivat hänet syvyyksiin panemalla kivenlohkareita hänen hameensa helmoihin (silloin ei tunnettu minihametta). Tämän jälkeen he työnsivät veneen tuuliajolle ja lavastivat tapauksen onnettomuudeksi. Ihmiset alkoivat uskoa, että emäntä oli todella hukkunut.

Kului talvi ja tuli uusi kesä. Eräänä iltana kylän pojat olivat ongella jossakin luodolla, jolloin he tekivät karmean löydön: emäntä kellui veden pinnalla kaikkine kivineen. Hyvärisen väki hälytettiin hakemaan emäntä järvestä. Kun ruumis tuotiin talon rantaan, tuli siihen paikalle myös palkkamurhaaja Kustaa, joka järkyttyi silminnähden ja totesi että ”onpa Hiliman huulet mustana” ja poistui pikaisesti paikalta. Ei myöskään Enokin pokka pitänyt, vaan hän tunnusti kuinka emäntä oli joutunut järveen. Niinpä sitten Leppävirran käräjillä Kustaa Koivunen tuomittiin Siperiaan, josta hän ei koskaan palannut, mutta Enok pääsi pienempänä konnana Turun Kakolaan, josta hän tuomion kärsittyään palasi kotiinsa.

Tämän jälkeen hän meni naimisiin Maria Kristiina Kustaantytär Nyyssösen (s. 12.9.1853) kanssa, joka oli silloin leskenä. Liekö sitten ollut kyseessä sama tyttö, jonka vuoksi hän murhautti entisen vaimonsa?

Todettakoon, että kyseinen hautakumpu kivineen hävitettiin 1960-luvulla. Lienevätkö sitten hautausmaan saneeraajat olleet perillä kyseisen kiviröykkiön salaisuudesta?

Käännös käräjäoikeuden pöytäkirjasta, joka käytiin Kuopion käräjäoikeudessa vuonna 1871 Wilhelmina Kukkosen murhasta syytettyjä henkilöitä vastaan
Käräjäoikeuden pöytäkirjaote (lyhennelmä) ruotsinkielisestä versiosta:

Kuopion läänin kuvernöörille

Hänen keisarillisen majesteetin ote liittyen pidätetyn vuokralaisen Kusti Mikonpoika Koivulaisen, sekä myös vangittuna olevan maanviljelijän Enok Hyvärisen Suonenjoen Sydänmaan kylästä, käytyyn käräjäoikeuden istuntoon – jossa Kusti Koivulainen syytettynä murhasta ja Enok Hyvärinen yllytyksestä hänen vaimonsa Wilhelmina Kukkosen murhaan.

Syytettynä on myös Enok Hyvärisen veli Ville Hyvärinen ja hänen vaimonsa Maria Wehviläinen, sekä renki Johan Wehviläinen, samasta kylästä.

Viimeksi mainittuja syyte koskee murhan salassapitoa, josta he olivat tienneet.

Kuopion pitäjään käräjäoikeus oli suorittanut murhatutkimuksia ja ilmoittanut 3. päivä marraskuuta 1871 Wiipurin Hovioikeudelle, että Kusti Koivulainen tuomitaan murhasta ja Enok Hyvärinen tuomitaan avunannosta murhaan jäljempänä mainitulla tuomiolausekkeella, joka määrää heidät mestattavaksi.

Käräjäoikeus on hylännyt Enok Hyvärisen todistuksen, jonka hän oli antanut vuokralaisen tyttärestä, Maria Serafina Tuovisesta.

Käräjäoikeus on pitänyt selvitettynä, että Kusti Koivulainen, Enok Hyvärisen yllytyksestä, oli 28.8.1867 ampunut Maria Kukkosen Kutujärven rannassa.

Murhaa tukee lääkärin antama lausunto, jossa hän toteaa, että luoti oli tappanut Marian. Anna Maria Airaksinen ja Johan Wehviläinen vapautetaan syytteistä, joka koski murhatietojen salaamista.

Samalla oikeus päättää, että ruumiin saa haudata. Oikeus määrää lääkäri Johan Wilhelm Roischerille maksettavaksi palkkiota valtion varoista 45 mk 16 penniä, sekä todistajanpalkkiota Maria Serafin Tuoviselle 6 mk. Palkkiot tullaan perimään molemmilta tuomituilta myöhemmin realisoimalla heidän omaisuuttaan. Molemmat tuomitut ovat valittaneet tuomiosta.

Oikeus katsoo, että syyttäjä, nimismies Aron Hedmanin, kertomus oikeudelle tapahtuneesta lyhykäisyydessään on seuraava:

Wilhelmiina Kukkonen lähti aamulla 28.8.1867 kotoaan soutaen Kutujärven yli.

Käynyt Viita-aho nimisellä tilalla Karttulassa ja poistunut sieltä kävellen takaisin veneensä luokse, joka oli Karttulan puoleisella rannalla kyseistä Kutujärveä. Veneen luona oli Kustaa Koivulainen ampunut Wilhelmina Kukkosta päähän kuolettavasti. Sitten hän oli sitonut uhrinsa helmoihin ja rinnuksiin painavia kiviä ja upottanut ruumiin järveen. Ruumis oli löytynyt 7.6.1868.

Tuomittujen kertomuksia asiasta

Enok Hyvärisen kertomus:

Aamulla 28.8.1867 oli sopinut, että hänen vaimonsa Wilhelmina lähtisi hakemaan veneellä Viita-ahosta räätäliä Johan Suomalaista heille räätälintöihin. Itse hän lähti heinänkorjuuseen Kumpumäki-nimiseen taloon. Wilhelminan tuli ilmoittaa palattuaan, että oliko räätäli lähtenyt mukaan. Sitten illalla, kun Wilhemina ei palanut kotiin, oli hän arvellut, että räätäli ei ollut kotosalla ja Wilhelmina oli lähtenyt etsimään häntä muualta.

Kun sitten Wilhelminasta ei alkanut kuulua vielä seuraavinakaan päivinä kotiin, lähti hän renkinsä Johan Karhusen kanssa 30.8. etsimään vaimoaan Viita-ahosta ja selvittämään missä vaimo viipyi.

Täällä hänelle kerrottiin, että Wilhelmina oli käynyt talossa ja pyytänyt räätäli Suomalaista mukaansa. Mutta kun hän ei ollut saanut häntä lähtemään, oli emäntä lähtenyt takaisin kotiinsa. Hän oli todennut, että vene oli vedetty takarannalle maihin, jolloin hän oletti, että oli tapahtunut joku onnettomuus ja pyytänyt talonväkeä etsimään vaimoaan.

Samalla talonväki oli kertonut hänelle, että Wilhelmina oli kertonut heille, että hänen lähellään ammuttiin silloin, kun hän seisoi veneensä vieressä. Tällöin hän palasi veneen luokse ja totesi, että veneen vierestä ruohikko oli tallaantunut ja lisäksi hän havaitsi, että veneen viereltä metsästä oli taiteltu oksia ja käännelty kiviä.

Silloin hän oletti, että vaimo oli tapettu ja upotettu järveen. Itse hän kertoi suorittaneensa naarauksia, mutta tuloksetta.

Enok kertoi, että hän oli ollut naimisissa Wilhelminan kanssa 18 vuotta ilman suurempia erimielisyyksiä, lukuun ottamatta vaimonsa mustasukkaisuutta ”ilman syytä”.

Mutta hän totesi, että Kustaa Koivulainen vihasi Wilhelmiina aina keväästä 1866 asti, koska epäili häntä varkaudesta. Kustaa Koivulaisen hän kertoi lähteneen 27.8. aseineen heiltä, ja kertoneensa hänelle lähtevänsä parantamaan pahaa vointiaan. Kustaa oli palannut 28 päivän illalla.

Kustaa Koivulaisen kertomus:

Hän oli poistunut elokuun 27. päivänä aamulla pyssyineen ja kertonut voineensa huonosti ja että hänellä oli ollut kova päänsärky jo useita päiviä. Ensiksi hän oli mennyt torppari Matti Venäläisen luo ja jatkanut matkaa jalkaisin Kuopion tietä ja saapunut Alisa Laitisen talolle Saaristen mäkeen ja huilannut siellä hetken. Sitten hän oli mennyt sisarensa Justiina Koivulaisen luo, joka oli aviossa Jaakko Laitisen kanssa, Ilvesmäki nimisellä tilalla ja yöpynyt maanviljelijä Anna Karttusen luona samassa kylässä.

Seuraavana aamuna hän oli lähtenyt takaisin samalla etsien haukanpesiä.

Hän kertoi että ei tietänyt mitään murhasta, mutta oli kyllä kuulut, että Wilhelmina oli lähtenyt hakemaan räätäliä Viita-ahosta samana päivänä. Kustaa kielsi syyllisyytensä murhaan.

Todistaja Maria Serafina Tuovisen kertomus:

Hän oli saapunut 28.8. Enok Hyvärisen taloon illalla ja jäänyt taloon yöksi.

Yöllä hän oli kuullut pimeän tultua, kuinka Kustaa Koivulainen ja Enok Hyvärinen olivat keskustelleet erään kolmannen miehen kanssa. Miehet eivät olleet huomanneet häntä pimeässä tuvassa.

Talon muu väki nukkui, mutta hän ei ollut saanut unta, koska hammasta oli särkenyt kovasti.

Pimeässä hän oli kuullut, kuinka Kustaa oli tullut tupaan ja ripustanut aseensa naulaan.

Hän oli kävellyt tuvan lattialla edes takaisin ja hokenut: ”voi minua poloista, mitä olen tehnyt”. Sitten hän oli ottanut kiväärinsä ja katsellut sitä ja ripustanut sen taas naulaan.

Aikansa käveltyään, tupaan oli tullut talon isäntä Enok Hyvärinen ja kysynyt Koivulaiselta, oliko asia sujunut niin kuin suunniteltiin. Sitten paikalle oli tullut kolmas henkilö. Koivulainen oli kertonut heille, että hän oli ampunut Wilhelmiinaa päivällä, mutta ei ollut osunut. Sitten hän oli jäänyt odottamaan Wilhelminaa, kunnes tämä palaa takaisin. Odotellessaan hän oli samalla raivannut ampumalinjat selväksi, jotta hän varmasti osuisi, kun Wilhelmina tulee veneen luokse.

Kun emäntä palasi veneen luokse, ampui hän kaksi luotia emännän päähän. Wilhelmina oli kuollut heti. Sitten hän oli upottanut emännän kivien avulla Viitasaaren karikolle Kutujärveen. Kun Enok oli kuullut tämän, hän oli todennut, että unohda tämä.

Samalla hän oli luvannut Kustaalle rahaa, sekä täyden ylläpidon aina kuolemaan saakka, ilman työntekovelvoitetta. Keskustelu oli käyty pimeässä, jossa kyseiset henkilöt eivät huomanneet Serafinan paikalla oloa. Aamulla miehet olivat kuiskutelleet toisilleen jotain. Koivunen oli ollut alkuloinen ja kireä.

Anna Karhusen ja Anna Kristiina Airaksisen kertomus:

28.8.1867 oli Wilhelmina Kukkonen saapunut Viita-ahoon ja kertonut, kuinka hänen lähellään oli ammuttu ja kuinka hän oli pelästynyt, silloin kun hän oli tullut Kutujärven takarannalle veneellä soutaen. He olivat kovasti ihmetelleet, kuinka joku ampuu, vaikka ei ole vielä metsästysaika. Wilhelmina oli myös kertonut, että se laukauksen ääni oli kuin meidän Enokin tussarista. Lisäksi he olivat pyytäneet häntä jäämään yöksi, mutta hän oli vastannut, että hänen täytyy palata kotiin samana päivänä, koska huomenna oli heinänkorjuupäivä.

Todistaja, vuokralainen Ville Parviaisen kertomus:

Hän oli kuullut keväällä 1867 – ollessaan renkinä Enok Hyvärisellä, kuinka Koivulainen oli kertonut hänelle, että Enok ei surisi, jos hänen vaimolleen tapahtuisi jotain.

Lisäksi hänelle oli kerrottu, että emäntä on vihattu talossa ja joku merkittävä asia tapahtuisi lähitulevaisuudessa.

Todistaja, torpparin vaimo Kristiina Dunkker kertoi seuraavaa:

Wilhelmina oli kertonut hänelle keväällä 1867, kuinka Kustaa Koivulainen käyttäytyi ihmeellisesti häntä kohtaan. Hän oli todennut, että Kustaa käveli öisin ja ajatteli, että hänellä on jotain pahaa häntä kohtaan.

Todistajien, työläisen vaimot Maria Halosen ja Maria Kukkosen kertomuksia:

Heille oli Wilhelmina kertonut vakuuttavasti keväällä 1867, että jotain pahaa tapahtuu ennen syksyä.

Todistaja, torpparinpoika Matti Kauppinen:

Matti Kauppinen oli kuullut 25.8.1867, kuinka Enok oli pyytänyt vaimoaan menemään räätälille Viita-ahoon. Eikä tehtävää saanut antaa muille, huolimatta että eräs toinen henkilö – Maria Turunen – oli matkalla samaan kylään samana päivänä.

Todistajat Lauri Lankinen ja Ultrika Jalkanen kertoivat:

Renki Ville Wehviläinen ja maanviljelijän poika August Koivistoinen olivat löytäneet 7.6.1868 Wilhelminan Kutujärvestä mennessään ampumaan vesilintuja.

Todistaja Renki Julius Nyyssönen kertoi,

kuinka hän ja Kustaa Koivulainen olivat olleet kyntötöissä metsäpellolla keväällä 1867.

Tällöin Kustaa oli kertonut hänelle, että hän on kytännyt jo kaksi päivää erästä talossa ollutta henkilöä kivääreineen, mutta kyseinen henkilö ei ollut saapunut paikalle.

Hän ei ollut maininnut ketä hän tarkoittaa.

Palkkioksi Nyyssönen oli saanut työstään Hyväriseltä 60 penniä.

Angelina Hedman kertoi,

että hän oli löytänyt Benjam Konttisen talosta kirjeen, joka oli osoitettu Benjamin siskolle Marialle. Kirje oli Enok Hyvärisen kirjoittama. Siinä hän oli kertonut, että Maria on hänen tuleva morsian ja että heillä tulee tapahtumaan jotain kesällä 1867. Angelina oli Maria Konttisen sisko.

Todistaja Maria Kristiina Nyyssönen:

Hänelle, sekä Klara Lankiselle ja Ultriika Jalkaselle, oli Kustaa kertonut, että jos Wilhelmina olisi hänen vaimonsa, upottaisi hän emännän Kutujärveen – niin paljon hän vihasi häntä.

Todistaja Hiskias Hyvärinen:

Koivulainen oli erään kerran kertonut hänelle, että hänelle on luvattu puoli tuopillista viinaa, jos hän tappaa Wilhelminan.

Hovioikeuden tuomio

Wiipurin Hovioikeuden päätös 16.1.1872

Hovioikeus pitää toteennäytettynä, että Kustaa Koivulainen on syyllinen Wilhelmina Kukkosen murhaan.
Koivulainen tuomittaan, rikoslain §32 ja 17-luvun (laki 20.1.1799) mukaan, karkotettavaksi Siperiaan pakkotyöhön, sekä Enok Hyvärinen vankeuteen murhaan yllyttämisestä.

Hänet määrätään sijoitettavaksi Käkisalmen linnaan, epämääräiseksi ajaksi. Linnassa häntä tulee seurata ja erityistarkkailla papiston taholta, jotta hän tunnustaisi tekemänsä rikoksen. Lisäksi vankilan henkilökunta velvoitetaan tarkkailemaan Hyväristä ja ilmoittamaan Suonenjoen kirkkoherralle – puolivuosittain, oliko Hyvärinen tunnustanut rikoksensa.

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 
               
 
   
           
© Web programming , design & graphics by Jonni