Kunnon maalari Paavo Nyyssönen, Vantaa
Siihen aikaan kaikissa maalaistaloissa oli kunnon ulkohuussi. Niinpä myös meillä tämä laitos sijaitsi navetan päädyssä niin, että syntyneet jätteet olivat samassa tilassa kuin navetasta ja hevostallistakin tulleet eläinten lannat.
Huussissa oli oikein kahden istuttavat reiät – pienempi reikä meille lapsille ja isompi aikuisille. Samassa tilassa säilytettiin myös tervakappoja ja tervaa, jota isoisä valmisti läheisellä soramontulla vanhan ajan mallilla kuumentamalla tervaksia. Tervaa käytettiin rekien ja veneiden tervaukseen.
Näistä terva-astioista muistuu mieleeni tapaus sota-ajalta. Olin silloin ehkä noin 5–6-vuotias. Olin käymässä normaaliasioilla kyseisessä laitoksessa. Niinpä silmiini iski täysinäinen terva-astia huoneen nurkassa. Terva oli juuri poltettu ja tuotu kyseiseen säilytyspaikkaan. Astiassa oli myös tervauksessa tarvittava suti. Tästä sain oivan aatteen: otin tervaa sutiin ja vetelin tervapensselillä aikuisten istuinreiän ympäriinsä. No asiahan unohtui tietysti minulta. Mutta illanhämärissä isoisä meni asioilleen. Hetken kuluttua hän palasi housut kintuissa ja noitui: ”Kuka kele on tervannut paskahuussin reiät!” No tietysti katseet kohdistuivat minuun, sillä pikkuveli oli niin pieni, että hän kävi vielä tavallisella potalla.
Seuraukset olivat ankarat. Äiti otti sen tavallisen koivuvitsan, jota olin saanut maistaa silloin tällöin. Tällä kertaa sitä tuli normaalia suurempi erä. Ei auttanut selitykset, vaikka yritin selittää, että tein ihan tavallista tervaustyötä, jota olin nähnyt tehtävän myös veneille ja rekilöille.
Niin sitä piti opetella jo hyvin nuorena työtaidot yrittämisen ja erehdyksen kautta.
|
 |