Tarinat
Nyyssösten Sukuseura ry
   

 

Suvun tarinoita

Isoisän ensimmäinen tienesti
Isän kanssa reissussa
Kotirannan kalareissuista
Kun itse UKK kuulusteli Kalle Nyyssöstä
Kunnon maalari
Kutunakan hauta
Kylän ensimmäinen traktori
Lapsia palanut
Metsänhoitoa
Selkkaus mustalaisten kanssa
Sotavanki Pekka Fetoroff
Suomen sota 1808-1809 Varrashongan mäki
Täpäriä tilanteita
Väärässä paikassa väärään aikaan

Pakinat

Ajan kuva
Arvot mekin ansaitsemme
Guru
Kantaisän isä
Korvike on kystä!
Kotimaani ompi Savo
Lyskä
Meitä on moneksi
Missä jono, siellä ongelma
Muistin Poro-Joopen
Onko nimi enne?
Solveigin laulu
Suku kielessä ja mielessä
Sukulaisten bongaamisen vaikeudesta
Tikusta asiaa

Perinnetietous

Isoisän reumanhoitolääkkeet
Kotirannan mummin lakkakiisseli
Luumädän lääke
Riisitaudin hoito
Rojuhaude

Isoisän ensimmäinen tienesti
Paavo Nyyssönen, Vantaa

Isoisäni Ville Nyyssönen, joka oli syntynyt 17.11.1880, jätti jälkeensä yhden ruplan setelin. Tästä rahasta hän kertoi (kun kerran kyselin häneltä), minkä vuoksi hän säilyttää näin vanhaa rahaa, kun sillä ei ole mitään arvoa. Hän kertoi, että se seteli on hänen ensimmäinen tienaamansa raha.

Setelin hän oli saanut isältään (Juholta s. 1842) ollessaan isänsä mukana tukinajossa Suonenjoen Sydänmaalla. Tukit oli kaadettu silloiselta Hackmanin salolta, Kaislasen ja Joutsenlammen ympäristöstä. Vuosiluvuksi hän muisteli vuotta 1892. Hongat oli kaadettu kirveellä hangen päältä ja katkottu myös kirvespelillä. Ajo oli tapahtunut yhdellä reellä niin, että tyvitukki lepäsi reessä ja latvaosa kynti maata. Yksi hevoskuorma käsitti yhden tukin.

Puut kuljetettiin talvella Kolunpohja-nimisen järven rantaan, josta ne sitten uitettiin kevättulvan aikana pienen puron kautta Kutu-jokeen. Vesireitit yhtyvät ns. Ala-Kolunpohjassa Pajusalmessa. Kun katselee kyseistä puroa, täytyy ihmetellä, että niinkin järeät tukit ovat kulkeneet uomassa, joka on kapeimmillaan noin metrin levyinen.

Kyseisestä metsänhakkuusta on vielä näihinkin päiviin säilynyt muutamia tervaskantoja. Kantoja hävitettiin heti sotien jälkeen suuret määrät, räjäyttämällä juurakot kantopommeilla irti maasta ja halkomalla tervan raaka-aineeksi. Lisäksi myöhemmissä metsänhakkuissa kannot kelpasivat ns. tulipuiksi. Niitä tarvitsivat sen ajan metsurit nuotiopuina, lähinnä ruokatauon lämmittelyä varten.

Hän kertoi myös, että he olivat majoitettuna Tulilahdessa ns. Heikin mökissä. Mökki sijaitsi nykyisen Tulilahden talon pohjoispuolella, niin kutsutulla Heikinkankaalla. Hevosille oli rakennettu tuohesta ja havuista katos, jossa ne viettivät yönsä.

Voi vain kuvitella kuinka pitkä yö eläimillä oli niiden värjötellessä 20–30 asteen pakkasessa melkein taivasalla. No se oli sitä aikaa. Nykyisin hevoset ja metsurit korvaavat monitoimikoneet, joilla ei ole tunteita. Onneksi!

Olen säilyttänyt kyseisen ruplan omaan arkistooni, jossa on myös muuta vanhanajan rekvisiittaa mm. lääkereseptejä, torpan vuokra- ja ostosopimuksia.

ruplan seteli

 

 

 

 

 

 

 

 
               
 
   
           
© Web programming , design & graphics by Jonni