Uusi julkaisu myynnissä

15.07.2019 | Ajankohtaista

Paavo Nyyssönen muistelee menneitä – Suonenjoelta Sahalinin Saarelle on sukuseuran uuden julkaisusarjan toinen teos, joka julkaistiin 6.7.2019 Leppävirralla.

Nyyssösten sukuseura syntyi Paavo Nyyssösen aloitteesta. Hän toimi seuramme ensimmäisenä puheenjohtajana ja oli merkittävin vaikuttaja sukukirjojemme rahoituksen järjestäjänä. Paljon olisi jäänyt tekemättä ilman Paavon osaamista ja vahvaa panosta. Ennen kaikkea Paavo Nyyssönen oli sillanrakentaja, yhdistäjä. Paavo rakensi siltoja ammatikseen, mutta myös nykyisyyden ja menneiden aikojen sekä sukupolvien välillä. Hän yhdisti Nyyssösten suvun jäseniä toisiinsa.
Paavon Nyyssönen oli ahkera kirjoittaja ja tallensi ansiokkaasti tapahtumia ja henkilöhistoriaa. Tämä kirja on koottu Paavon tarinoista. Ne kertovat ajasta, joka oli hetki sitten, mutta jota ei enää ole.
Ajan kello kulkee vääjäämättä eteenpäin ja sukupolvet seuraavat toisiaan. Ihmiset muistetaan, kun heidän elämästään ja maailmastaan kerrotaan. Me lukijatkin olemme menneisyyden lapsia. Paavon tarinat ovat ikkuna siihen maailmaan, josta olemme tulleet. Paavo on rakentanut sillan valmiiksi. Astu sille.

Kirjassa on 156 sivua, 60 tarinaa ja 29 valokuvaa tai piirrosta.
Hinta 20,- + pakkaus- ja postituskulut 8,-
> Siirry tilauslomakkeelle.