Heikki Nyyssönen, Oulu
Nostalgia ei ole enää sitä, mitä se oli ennen, huokaili ranskalainen näyttelijä Simone Signoret 1950-luvulla. Simone oli kuitenkin väärässä. Vanhat hyvät ajat ovat taas kovasti in, mukaan luettuna tuo 1950-luku. Se on nyt retroa ja vintagea!
Ikäihminen, niin kuin allekirjoittanut, kertaa mielellään mielessään hieman aiempia, jo 1940-luvulla vallinneita ilmiöitä. Esimerkiksi tulitikkuaskien vanhoja etikettejä.
Saattaa kuulostaa vähän yllättävältä, mutta siihen on selitys. Silmäilen nimittäin juuri kuvaa tikkuaskista. Sen etiketissä mainostetaan Kalle Nyysisen sekatavarakauppaa Lappeenrannassa. Etikettiin on siten taltioituna kappale sukumme historiaa.
Sampo oli aikoinaan tunnetuimpia tulitikkumerkkejä. Tikut valmisti Tulitikku Oy, joka oli perustettu 1933 ja sijaitsi Jokelassa. Nykyään Sampo-tulitikut valmistaa ruotsalainen Swedish Match. Suomessa tulitikkuja ei ole tehty enää vuoden 1995 jälkeen.
Ns. turvatulitikkujen kehittäjä oli muuten ruotsalainen, Gustaf Erik Pasch. Ensi alkuun tulitikut olivat myrkyllisiä ja liian herkästi syttyviä. Tikku syttyi, jos sitä raapaisi mitä tahansa kiinteää pintaa vasten ja joskus pelkästä täräyksestä. Temppu on tuttu elokuvista.
Tulitikkuetikettien keräily on eräs ”retroilun” muoto. Keräilijöitä kutsutaan filumenisteiksi. Allekirjoittanutkin on vanha filumenisti. Me pojankoltiaiset keräsimme tikkuaskeja Kuopiossa ja kiinnitimme ne sitten keitettyä perunaa liimana käyttäen kansioihinsa. Siihen aikaan ihmiset heittivät usein tyhjät askit huolettomasti kadun varteen, joten niitä oli helppo löytää. Kohtuuhintaiset sytkärit ilmaantuivat vasta 1960-luvulla.
Meillekin halutuimpia etikettejä olivat tietysti harvinaisimmat. Muistaakseni sellaiset, joissa luki UKKO isoin puukstaavein, saivat sen sijaan olla rauhassa. Niitä oli niin paljon.
Kalle Nyysisen kauppaliikettä mainostava etiketti on oikein hieno. Siinä on mm. kuva seppä Ilmarisesta takomassa, vasara kohotettuna korkealle. Tämä etiketti oli askeineen myynnissä nettihuutokaupassa hintaan 1 euro 20 senttiä, mutta pahus ehti mennä.
Olisi mielenkiintoista tietää, löytyykö sukunimemme – jossain muodossa – muistakin etiketeistä. Vai onko Kalle Nyysiseen liittyvä tikkuaski tässä mielessä omassa luokassaan? Siinä tapauksessa se on todellinen harvinaisuus.
Sukututkimus on jo sinänsä nostalgista puuhaa. Kaikenlainen perinne-esineistö, ei vain tikkuaskit, kertoo entisistä ajoista omaa kieltään, jos sitä osaa ja haluaa kuunnella.
Lopuksi vintage-tulitikkupeli. Kaadetaan askillinen tikkuja pöydälle. Sitten pelaajat yrittävät vuorollaan ottaa tikun kerrallaan liikuttamatta muita tikkuja. Ei pohmeloisille.